Tässä eeppinen ensimmäinen suomenkielinen postaukseni, heh :D
Tänään olen...
- maannut sängyllä
- kuunnellut koneelta minulle uusia biisejä
- hyvästellyt ryttylärannekkeen, mutta elänyt silti ryttylämäistä elämää, ilman Ryttylää, ryttyläihmisiä, tai sitä täydellisen väristä ryttyläranneketta
- tanssinut uusien ihanien kenkieni kanssa ja rakastunut niihin vieläkin syvemmin
- syönyt ihanaa mummin tekemää leipää
- opiskellut vapaaehtoisesti!
- mennyt bussilla Lappeenrantaan, kertomatta kenellekkään mitään, hups
- istunut bussipysäkillä, asfaltilla, ilman kenkiä ja syönyt kävelymatkalla poimimiani kauranjyviä
- jättänyt bussiin positiivisuuslapun
- lähes laulanut ja tanssinut itsekseni bussin penkillä
- nauttinut lämmöstä
- nähnyt ihanaa ystäväistäni ptkästä aikaa ja halannut häntä
- kuullut hyvää musiikkia ja mennyt taktisesti lähes musiikkia soittavien randomeiden viereen syömään jäätelöä
- nähnyt rakasta ystäväistäni Emiliaa pitkästä aikaa kunnolla
- kävellyt randomeiden soittaman musiikin tahtiin, pomppinut ja tanssinut
- kiivennyt Lappeenrannan kirkkopuistossa olevaan puuhun ja löytänyt sieltä hämmentävää kasvillisuutta
- pomppinut, tanssinut ja laulanut matkalla mäkkäriin
- pomppinut kivillä mäkkärin pihassa
- tehnyt lähempää tuttavuutta ampiaisiin mäkkärin terassilla(kai se on terassi?)
- nähnyt toistakin ihanaa ystäväistäni pitkästä aikaa ja halannut häntä
- ottanut mäkkärin pihalla kengät pois enkä vieläkään laittanut niitä takasin, no okei okei, syyllistyin laittamaan kengät jalkaan hypätessäni pois mainoskyltiltä ja kävellessäni mutaisella hiekkatiellä mutta eipäs mennä sen enempää aikojen edelle
- nauttinut paljainjaloin kävelystä
- löytänyt roskiksen päältä täyden kahvimukin ja juonut siitä
- jättänyt kahvimukin toisen roskiksen päälle ja mennyt kauppaan ostamaan jäätelön ja banaaneja banaanilettuja varten
- ottanut kahvimukin taas roskiksen päältä ja jatkanut juomista samalla kun Emilia katsoo vierestä ehkä lievästi hämmentyneenä ja järkyttyneenä, kahvi ja jäätelö sopii muute hyvin yhtee :3
- istunut bussipysäkillä, tälläkertaa ihan penkillä, tosin väärin päin
- leikkinyt Emilian kanssa kololeikkiä
- ollut suomalaisesti sosiaalinen, eli istunut bussissa armeijapojan vieressä, tietenkin kuulokkeet korvilla ja sanomatta mitään
- kiivennyt mainoskyltille
- ollut mainoskyltillä istumassa, kirjoittamassa, laulamassa ja tanssimassa
- hypännyt mainoskyltltä alas, hyi, kengät jalassa
- kävellyt mummille, hyi, taas osan matkaa kengät jalassa, koska mutaista ja huomannut että kengät jalassa varpaaseeni sattuu kummallisesti
- syönyt mummilla, ja kuunnellut mummin harvinaisen oikeasti mukavia juttuja
- pomppinut trampoliinilla
- huomannut, että varpaaseen sattui mystisesti, koska paljainjaloin kävely on jättänyt mielenkiintoisen viillon, ja todennut etten jaksa välittää pikkuisesta naarmusta
- oppinut jotain uutta ja hienoa
- tehnyt kärrynpyöriä ja melkein seisonut käsillä
- kokannut banaanilettuja, onneks ulkonäöllä ei oo väliä tässäkään asiassa...
- kirjoittanut, tanssinut, laulanut, kuunnellut musiikkia
- ollut onnellinen
Näin Miisa onnistui onnellsuudessa.
Hillevi ei onnistunut (ks. rakkaan ystäväiseni Even blogi: http://peikonaskeleet.blogspot.fi/2013/11/huomioteippia-arkimasennukseen.html)
Eve, oi ihana Eve, olen lukenut viimeaikoina paljon mahtavia blogitekstejäsi *sellanen ihana creepyface* ja ah, niitä kaikkia ihania ajatuksia, jotka sieltä on tarttunut mukaani, kiitos, olet ihana ^^
Lueskelin tuota Even blogia ja mietin taas, miksi ihmeessä vaan istun tässä koneella.
Miksi en ole ulkona pomppimassa tai tanssimassa?
Miksi teen arjesta puuduttavaa?
Miksi vaan istun tai makaan sängylläni, olen koneella ja luen? Luen, olen yksin ja luen... (tässä vaiheessa hiljennän päänisisäisen jukeboxini, hys)
Miksi en elä hetkessä? Tai kyllähän elän, tai ainakin yritän, mutten ole onnellinen.
Miksi en ole onnellinen?
Olen tylsistynyt. Jumitan vaan päivät pitkät koneella.
Miksi?
Koska en voi olla kavereiden kanssa.
No miten se muka muuttaa asiaa?
Niin...
Miksi ei voi nauttia yksin olosta?
Miksi ei voi olla onnellinen?
Miksi Nalle Puhin mielestä onni on hetki juuri ennen hunajapurkin avaamista?
Eikö onnellisin hetki pitäisi olla se kun jo syöt hunajaa, sitä ihanaa täydellistä hunajaa?
Miksi onnellisin hetki on odotus hunajasta? Kun et vielä tiedä onko purkissa varmasti hunajaa. Entä jos purkki onkin tyhjä? Tai hunaja ei olekaan hyvää? Miksi odotus on tärkeämpää?
Aargh! Voihan Nalle Puh minkä teit.
Minä päätin olla onnellinen hetkessä. En odottaa onnea, vaan olla onnellinen. En olla onnellisin onnellisuutta odotteassani vaan olla onnellinen odotuksesta, tiedosta että jotain ihanaa tapahtuu, ja olla vieläkin onnellisempi hetkessä, silloin kun olen onnellinen. En vain odota onnellista hetkeä, tai muistele onnea vasta kun aika on sen kullannut, vaan elän hetkessä, olen hetkessä onnellinen. Ajattelen olevani onnellinen, kun olen onnellinen. En vasta sitten kun olen taas allapäin, ja tajuan, että olin onnellinen.
Olin onnellinen, mitä sä luulit.
Jukeboxi.... Shhhhhh!
Täytyy uskaltaa olla onnelinen... Kyllä, me suomalaiset tarvitsemme rohkeutta ollaksemme onnellisia, niin tyhmältä kun se kuulostaakin. Onhan se toki mielenkiintosempaa kuunnella kaikkia mikä on pielessä, ketä tässä maailmassa kiinostaa positiivusuus? Hah, ihan yliarvostettua! Vai onko?
Jos ihminen pyrkii onnellisuuteen, miksei ihminen ole onnellinen. Miksei ihminen tee asioita jotka tekee hänet onnelliseksi? Miksi ihminen haluaa jumittua sängynpohjalle tylsistymään ja masentumaan, jos kerran tavoitteena on onnellisuus? Miksei voi vaan ...olla onnellinen? Se ei itseasiassa ole niin hirveän vaikeeta...
Ripaus positiivisuutta, onnellisia ajatuksia, onnelliseksi tekevien asioden tekemistä, hetkessä elämistä ja tsädäm olet onnellinen.
Can't wait, että jaksan tehä sen oikeen blogin! Tähänkin tekstiin vois sit vaikka upottaa muutaman kuvan. On meinaan aika ...kuvattoman näköstä :D